KAARINA

PAIMIO

PARAINEN

SAUVO

KEMIÖNSAARI


web-sivut

ETUSIVU

Tervetuloa Kaarinan Seudun Perussuomalaisten sivuille!



Kaarinan yhdistys

Kaarinan Seudun Perussuomalaiset ry on perustettu 14.4.2012. Seitsemästä perustajajäsenestä kasvoi nopeasti parin ensimmäisen vuoden aikana 50 jäsenen yhdistys. Yhdistyksemme kuntia ovat Kaarinan lisäksi Paimio, Parainen, Sauvo ja Kemiönsaari.

Perussuomalaiset juuret

Perussuomalaisen puolueen juuret juontavat vuoteen 1959, jonka helmikuussa perustettiin Pieksämäellä Suomen Pientalonpoikien Puolue. Sen legendaarisia johtohahmoja olivat muun muassa Veikko Vennamo ja Eino Poutiainen. Vuonna 1967 SPP muutti nimensä Suomen Maaseudun Puolueeksi.

SMP:n toiminta kuihtui muun muassa talousvaikeuksien, puolueloikkausten ja kannatuksen hiipumisen vuoksi pois vuonna 1995. Sen henkisen perinnön vaalijaksi ja kaikki kansalaiset tasavertaisina huomioon ottavan työn jatkajaksi perustettiin 11.5.1995 puolue Perussuomalaiset. Perussuomalaisten ensimmäinen puoluekokous pidettiin Kokkolassa 25.-26.11.1995, jolloin puolueen puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja, varatuomari Raimo Vistbacka Alajärveltä. Perussuomalaisten puheenjohtaja vaihtui vuonna 1997, jolloin tehtävään valittiin sitä edelleen hoitava valtiotieteen maisteri, nykyinen kansanedustaja Timo Soini Espoosta.

Puoluesihteereinä ovat toimineet muun muassa Timo Soini, Rolf "Fred" Sormo, Hannu Purho sekä Ossi Sandvik. Nykyisin tehtävää hoitaa Riikka Slunga-Poutsalo.

Sivusto on tehty Mozilla Firefox -selaimelle ja toimii parhaiten versiolla 17.x   |   Lataa Mozilla Firefox -selain täältä